LEIRISUUNNITTELUA SENIOREILLE

Tarkastelet mennyttä tapahtumaa.

LEIRISUUNNITTELUA SENIOREILLE 26.08.2026 KLO 18-20 TAPAAMOSSA

Siilinsiti ry kutsuu koolle järjestöjen edustajia ja muita toimijoita, jotka olisivat valmiita yhteistyössä järjestämään talviaikaan päiväleirin siilinjärveläisille ikääntyneille henkilöille. Tarjolla voisi olla muutamia perättäisiä leiripäiviä (esim. klo 10-15) hieman erilaisin ohjelmin ja niistä osallistujat voisivat valita yhden tai useamman päivän, koska leirillä olisi määritelty päivähinta sisältäen ohjelman lounaan ja välipalan/päiväkahvin. Leirille tarvitaan siihen soveltuvat tilat sekä ruokailujen, leiriohjelman, kuljetusten ja hallinnon järjestämiseksi paljon yhteistyötä. Leirin toteutusta varten tarvitsemme myös hakea avustuksia, jotta leirimaksut eivät nousisi kohtuuttomasti vaikka osa ohjelmasta voitaisiinkin järjestää vapaaehtoisvoimin. Talvileiriä ajatellen avustukset tulisi hakea pikimiten ja siksi tarvitsemme yhteistä keskustelua ja arviointia löytyykö leiriä varten esteettömiä tiloja  ja toimijoita riittävästi  ja tahoa, joka ottaisi leirin hallinnoitavakseen.  Toivomme tilaisuuteen mukaan myös eläkejärjestöjen edustajia, jotta saisimme heidän näkemyksiään leiritarpeesta, leirijärjestelyistä ja leirien markkinoinnista jne.

Pyydämme ilmoittautumista osallistumisestanne viimeistään 25.8.  sähköpostiin siilinsiti@gmail.com, jotta osaamme varata pientä tarjoilua palaveriimme.